tiistai 8. heinäkuuta 2008

Investointi on tehty, olen nyt konsolikansalainen

Tämän pidempään en jaksanut hengitystäni pidätellä. Kun Markku ja Anssi jo ovat PS3 onnellisia omistajia, niin pitihän minunkin: Ostin viikonloppuna Playstation 3 konsolin.

IMG_0415

Laitetta tuntui olevan niukasti tarjolla, sillä monet liikkeet myivät EIOOTA. Itse ostin Anttilan viimeisen peli+ohjain bundlen, joka oli jo monista muista K-ryhmän liikkeistä loppu. Täytyy myöntää, että pieni pisto tuli sydämeen, kun isä kahden pikkupojan kanssa tuli kassajonossa minun perässä ja ilmoitti, että ottavat tuollaisen samanlaisen. Myyjä vastasi, että ostamani oli valitettavasti viimeinen... Olisitte kuulleet pikkupoikien pettymyksen huokauksen.

Ensikokemukset  laitteesta ovat hyviä. Laite toimii todella varmasti ja kaikki toiminteet ovat loogisia ja jopa fiksuja. Pelit ovat siistejä, mutta ei ne oikein ainakaan vielä ole sytyttäneet. PADi ohjaimena tuntuu toisinaan omituiselta. Ajelupeleissä ohjain on ihan OK, mutta esim. ampumispeleissä ei tahdo mistään tulla mitään.

Ei kommentteja: