perjantai 27. toukokuuta 2011

SIM lukon tiirikointia

SIM LukkoiPhone 3GS:n aikoihin ei luuria voinut käytännössä ostaa kuin ulkomailta tai kytkykauppana. OVH suomesta ilman kytkyä oli 800 – 1000 EUR tienoilla ja se on jo ihan pikkiriikkisen enemmän, kuin moni viitsisi puhelimeen laittaa kiinni.

Niinpä minäkin ostaessani ensimmäistä iPhonea lähdin mukaan kytkykaupan ihmeelliseen maailmaan. Eihän sillä niin väliä, kun töissäkin oli sopivasti Soneran liittymät, niin luuri toimii myös työpaikan SIM kortilla.

Tiesin jo luuria hankkiessani, että työpaikallani operaattori mahdollisesti muuttuu joskus, mutta siitä oli puhuttu jo niin pitkään, että ajattelin sen vieläkin kestävän aikansa. Ja vaikka operaattori vaihtuisikin, iPhonen “jailbreikkaaminen” eli suojausten poisto ja sitä kautta lukituksen purku epärehellisin keinoin on varsin yleistä. Internetistä löytyy hyviä ohjeita tempun tekemiseen.

Se päivä sitten koitti, kun työpaikan operaattori muuttui! iPhone kytkyä on vielä miltei 10kk jäljellä. Kokeiltuani työpaikalta saamaani Nokian peruspuhelinta totesin hyvin nopeasti, että siirtyminen takaisin Nokian peruspuhelimeen ei ole vaihtoehto. Jotakin muuta pitää keksiä.

Aloitin paikoitellen epätoivoiseltakin tuntuvan seikkailun, jonka tavoitteena oli keksiä miten saisin Soneraan sidotun iPhonen toimimaan toisen operaattorin kortilla.

SIM lukituksen idea on, että operaattori myy puhelinlaitteen selkeästi markkinahintaa alemmalla hinnalla. Joissakin tapauksissa operaattorin voisi kuvitella jopa ottavansa tappiota laitteiden myynnistä. Laite kytketään liittymäsopimukseen, jonka tuotoilla operaattori ilmeisesti kattaa laitemyynnin tappiot ja kääntää tilanteen itselleen voitolliseksi. Lähdin kokeilemaan erilaisia tapoja päästä tuosta lukosta puhelimessani eroon.

image

Sopimuksen purku

Kytkykauppaa koskeva lainsäädäntö pakottaa operaattorit tarjoamaan mahdollisuuden kytkysopimuksen purkuun. Otin yhteyttä Soneran asiakaspalveluun ja kyselin mitä mahdollisuuksia minulla olisi saada kytkyssä oleva puhelimeni avattua muidenkin operaattorien SIM korteille. Asiakaspalvelun mukaan tämä tosiaan on mahdollista. Minun tulisi vain maksaa puhelimen hankintahetken OVH hinnan ja kytkyllä saadun hinnan välinen erotus + 100 EUR suuruinen sopimusrikkomaksu. Asiakas palvelusta kerrottiin, että voivat ystävällisesti lisätä seuraavaan laskuuni 470 EUR suusuisen maksun, niin saisin puhelimeni auki vaikka heti.

Uskoisin saavani omistamani iPhone 3GS laitteen jostakin lukitsemattomana tuohon hintaan, joten tämä vaihtoehto ei ollut minulle mielekäs vaihtoehto.

image

Jail Break – eli hakkerointi

Jos kerran Sonera ei suostu hyvällä niin miten sitten pahalla… Internetistä löytyy erittäin kattavasti ohjeita iPhonen suojausten kiertämiseen. Tällä laittomalla tavalla hakkeroinnilla on kuitenkin joitakin haittapuolia, kuten se, että aina kun puhelimen ohjelmisto päivittyy pitää tämä suojausten kiertäminen aloittaa alusta. Aina jokaiselle ohjelmistoversiolle ei suojausten poisto onnistu, tai hakkerointi uusimmalle ohjelmistoversiolle kestää tovin.

Jos hakkerointiin lähtee, pitää asiaan perehtyä melkoisesti. Hakkerointi – kunnon ohjeillakin – vaatii jonkin verran tietokonenörtteilyä. Hakkerointivälineet ovat hyvin riippuvaisia käytettävästä laitteesta, ohjelmistoversiosta sekä ns. base band versiosta. Oikean hakkerointivälineistön löytäminen tietylle laitteelle ja sen versioille on työlästä ja käsitteiden viidakko on melkoinen.

Vaihtoehdot ovat kuitenkin vähissä joten selvitin ohjelmistohässäkät ja sain selville mitä minun pitäisi tehdä, jotta voisin hakkeroimalla luurini aukaista. Kävi ilmi, että uudemmissa ohjelmistoversioissa on niin hyvät suojaukset, että iPhoneen pitäisi tehdä peruuttamaton ohjelmistöpäivitys, joka tarkoittaisi, ettei siihen enää voisi ikinä asentaa ns. normaalia ohjelmistoa. Lisäksi tämä päivitys erittäin suurella todennäköisyydellä poistaisi GPS toiminnallisuuden puhelimesta kokonaan.

Tässä kohdin alkoi noiden haittojen määrä ylittää hyötyjen määrän – joten aloin luopua tästäkin loistoideasta.

image

Uusi kytkysopimus

Luin Hopeisen Omenan keskustelupalstalta (Kiitti vinkistä Toni), että ottaessasi samaan liittymään uuden kytkypuhelimen, peruuntuu vanhan puhelimen kytky ja saat purkukoodin iPhonen SIM lukituksen purkuun. Selailin nopeasti Soneran sivuja ja siellä oli sellaisia muutaman euron kk maksulla olevia puhelimia, jotka soveltuisivat mainiosti kytkyn purkuun, kun kokonaishintaakaan ei laitteelle muodostuisi kuin sen 48 EUR verran. Olihan sentään kyse 10x pienemmästä summasta, kuin virallinen sopimuksen purku!

Ei kun tuumasta toimeen. Kävin kauppakeskuksen ruokakaupan Sonera pisteessä (tiedättehän sellainen ständi ruokakaupassa, jossa yksi kesätyöläinen päivystää) kyselemässä asiasta. Tietäväinen työntekijä Sonera pisteeltä kertoi, ettei tämä ole mahdollista. Jos hankin uuden kytkyn samaan liittymään, on liittymässä sitten kaksi kytkyä – vanha sopimus on voimassa sopimuskauden loppuun ja luuri pysyy lukittuna. Kerroin lukeneeni toisenlaisista kokemuksista, mutta Soneran työntekijä pahoitteli ja kertoi, että asia on muuttunut, eikä näin voi enää menetellä.

image

Uusi kytkysopimus sittenkin!

Palasin pettyneenä kotiini ja aloin taas harkita hakkerointia. Kun pahin potutus oli laantunut aloin jälleen selailemaan internetin ihmeellistä maailmaa, ja osuin Soneran omilla sivuilla kohtaan “Ohjeet ja vinkit: Matkapuhelin > Puhelin- eli kytkysopimus“. Sielläpä lukikin aivan selkeällä suomen kielellä:

Puhelimen vaihto

Kun sopimuksen alkamisesta on kulunut vähintään 6 kk, voit tehdä uuden määräaikaisen sopimuksen uudemmasta puhelimesta, vaikka vanhan puhelimen sopimuskautta olisi vielä jäljellä. Uusi sopimus astuu voimaan heti ja vanha vastaavasti päättyy. Voit valita uuden puhelimen maksettavaksi kerta- tai kuukausierissä riippumatta siitä, miten vanha puhelin oli sovittu maksettavaksi.

Jos olit valinnut vanhan puhelimen maksettavaksi kuukausierissä, laskutetaan jäljellä olevat kuukausimaksut (ilman puhe- ja tekstiviestipaketteja) kerralla pois seuraavalla matkapuhelinlaskullasi. Tämän jälkeen voit halutessasi purkaa vanhan puhelimen SIM-lukituksen.

Siis MITÄ! Juuri edellisenä päivänä minulle kerrottiin, ettei uusi kytkysopimus vaikuta mitenkään vanhoihin kytkyihin ja löydän samaan kysymykseen päinvastaisen vastauksen omilta sivuilta!?!

Tulostin mainitun sivun ja painelin jälleen Soneran pakeille. Tällä kertaa en tyytynyt kaupan ohessa olevaan palvelupisteeseen vaan menin oikein Soneran liikkeeseen. Pidin tulostamaani ohjetta käden ulottuvilla valmiina tempaisemaan ohjeen näyttävästi esiin, selvittäessäni Soneran edustajalle SIM lukituksen purkutarpeitani. Suureksi pettymyksekseni en päässyt esittelemään asianajajataitojani ja varaamaani todistusaineistoa, koska tämä henkilö, jonka kanssa nyt asioin sanoi silmää räpäyttämättä, että lukitus puretaan, jos otan uuden kytkylaitteen!

Päädyin lopujen lopuksi ostamaan uuden Samsung Galaxy Ace puhelimen tyttärelleni. Hankinnan yhteydessä Soneralta kerrottiin, että he välittivät puhelimeni IMEI tiedot Applelle, joka purkaa SIM lukituksen. Lukitus poistuu käytännössä iTunes synkronoinni yhteydessä sen jälkeen, kun Apple on käsitellyt purkupyynnön.

Joitain tunteja uuden sopimuksen solmimisesta ja purkupyynnön lähettämisestä asetin vapisevin käsin uuden SIM kortin iPhoneeni ja liitin laitteen iTunesiin… Mitään ei tapahtunut, normaali synkkaus ja se siitä. Tarkempi internetin keskustelupalstojen skannaus antoi ymmärtää, että laite pitäisi kiinnittää iTunesiin muulla kuin Soneran SIM kortilla ja sitten alkaa taika tapahtua… No kokeillaan.

image

Juu…ei. Tässä kohdin aloin pohtia, ettei Soneralta luvattu mitään käsittelyaikaa tuolle lukituksen vapautukselle – se on Applesta kiinni ja he tekevät sen kun ehtivät…

Synkronoinnin yhteydessä iTunes tarjoilee uutta Firmwarea laitteeseen 4.3.3. Pitihän sitäkin kokeilla, jos se vaikka auttaisi (huomattavissa pientä epätoivon sävyä). Uusi Firmware meni kauniisti sisään laitteeseen ja SIM kortin PIN koodin antamisen jälkeen ruutua koristeli jälleen tuo samainen virheilmoitus “"ei näytä olevan tukea”.

Soneran asiakastuen mukaan homman pitäisi olla saman tien selvä, kun he asiasta Applelle ilmoittavat. Vaan ei, lukuisten yhteisten hetkien jälkeen asiakastuki lemppasi minut ja käski mennä Sonera kauppaan, tai muuta kautta toimittamaan luurin huoltoon!

Huomenna oli tarkoitus lähteä huoltokeikalle, kun vielä kerran yritin aktivointia iTunesilla. Tällä kertaan olin erityisen huolellinen SIM kortin asennuksessa (luen netistä, että huonosti asetettu SIM kortti on välillä estänyt lukituksen purun) ja vaihdoin vielä USB kaapelin toiseen.

Valitettavasti en saanut iTunes näytölle kuuluisaa:”Onneksi olkoon – puhelimesi lukitus on purettu”, jonka olisin voinut kopioida tänne. Sen sijaan iPhonen näyttöön tuli jotakin sellaista mitä en koskaan ennen ole nähnyt:

image

iTunesissa ei tapahtunut mitään ja aloin jo huolestua, että tähänkö tämä tyssäsi. Jonkin ajan kuluttua iTunes oli tyytyväinen ja puhelimessa luki uuden operaattorin nimi! Siis se toimii! SIM lukko on purettu – JIIHAA!

tiistai 24. toukokuuta 2011

Keskustele autosi kanssa

Jotkut saattoivat lukea 24.5 uutisen, jossa Toyota kertoo rakentavansa “facebook” sivuston, jolla voit keskustella ja twiittailla oman autosi kanssa: http://www.digitoday.fi/vimpaimet/2011/05/24/toyota-rakentaa-facebookin-jossa-voit-olla-autosi-kaveri/20117303/66

Toi on niin eilistä kun olla ja voi. Kunnon “kamu” on hommannut jo aikoja sitten itselleen vähintäänkin tälläisen:

 

obd2_s

Minulla on vanha 1996 vuosimallin Volkswagen Passat, jota olet korjaillut pääosin menestyksekkäästi. Erään korjausyrityksen yhteydessä otin irti kuljettajan puolen ilmatyynyn ja irrotin ratin vaihtaakseni virtalukon pohjan. Kasatessani osat takaisin huomasin, että auton airbag varoitusvalo jäi päälle, eikä sammunut normaalisti.

Minua tämä ei haitannut, mutta katsastusmiestä kylläkin ja tämä oli yksi korjauskehotuksen kohteista viimeisimmässä katsastuksessa. Fyysisesti kaikki näytti olevan kunnossa ilmatyynyssä, joten kyse oli pakko olla siitä, että ilmatyynyn irroituksessa auton tietokoneeseen oli jäänyt vikakoodi päälle, joka piti nollata.

Yritin päästä Volkswagenin pikahuoltoihin eri puolella pääkaupunkiseutua useamman kerran, enkä päässyt. Hermot meni, ja tilasin itselleni tämän VAG-COM OBDII-USB adapterin, jolla voin olla suoraan yhteydessä autoni tietokoneeseen. Sain tänään adapterin postissa (hinta toimituksineen 31 EUR) ja asensin mukana tulleen Ross-Tech analysaattoriohjelmiston, jolla auton kanssa “keskustellaan vakavasti”. Pienten tuunausten jälkeen luin autosta vikakoodit, joista ilman paineen mittarin viallisuuden olen huomannut jo ajaessani ja ilmatyynyn vikakoodi oli myös luettavissa. Kuittasin kummatkin vikakoodit, ja niin sammui varoitusvalo häiritsemästä. Matka kohti katsastuskonttoria voi alkaa.

Alla kuvakaappaus VAG-COM ohjelmistosta, jolla auton kanssa keskustellaan hyvin syvällisiä:

vag-com