perjantai 1. elokuuta 2008

Ostoskori: Garmin Vista Hcx

Ihminen on ailahtelevainen eläin! Nimittäin taas muuttui mieli tuon hankittavan laitteen suhteen! Koska tilaamani Legend ei ole vielä tullut menin ja muutin tilaukseeni toisen laitteen. Laite on nyt Garmin Vista Hcx.

VistaHCx Laite on ulkoisesti lähes identtinen aikaisemman Legendin kanssa, mutta siinä on kaiken muun mukavan lisäksi myös ilmanpaineeseen perustuva korkeusmittari ja elektroninen kompassi. Nämä lisäherkut nostivat hintaa 50 EUR!

Alun perin olin aivan varma, etten tarvitse mihinkään korkeusmittaria enkä varsinkaan elektronista kompassia. Mutta niin se mieli muuttuu. Sami sai luotettavista Geokätköily lähteistä kuulla, että tämän laitteen elektroninen kompassi on liitetty navigointiin.

Käytännössä ero näkyy siinä, että navigoitaessa suunta on jatkuvasti oikea, eikä suuntaa näyttävä nuoli hötkyile, edes paikallaan ollessa.

Ilman elektronista kompassia suunta päätellään koordinaattien muutoksista. Jos 5 sekuntia sitten koordinaatit olivat jotakin ja nyt ne ovat muuttuneet muutamalla metrillä päättelee laite, että kuljemme koordinaattimuutosten perusteella tiettyyn suuntaan. Tämä ei tietysti toimi silloin kun laitteen käyttäjä on paikallaan. Ikävintä tilanne on silloin kun GPS epätarkkuuden vuoksi paikallaan ollessaan GPS saattaa antaa vääriä muutoksia, jolloin suuntanuoli näyttää vaikka ihan päinvastaiseen suuntaan!

Jos ihan totta puhutaan, niin muutos on melkoisen pieni, eikä välttämättä tuon 50 EUR hintaeron väärti. Mutta enhän minä voinut jäädä kakkoseksi, kun Sami vaihtoi tähän kalliimpaan malliin!

Valitettavasti tämänkin laitteen saatavuus on tällä hetkellä Verkkokauppa.Comissa 7-12 työpäivää, joka varmasti alkoi alusta tänään, kun vaihdoin tilaustani.

Ei kommentteja: