
Näin alkoi tarkan markan (ei siis Roope Ankan, vaikka velkataakka alkaakin olemaan ohi kirjoittajalta (terveisiä Akille)) miehen perusteellinen tutkimus aiheesta, ja lopulta tänään sitten kolahti Postin (nykyisen Itella:n) konttorista Ryslerin etupenkille paketti, joka innostuksesta johtuen jouduttiin repien avaamaan jo heti ennen auton käynnistystä. Ja ennakko-odotusten mukaisesti laite aiheutti jo pelkällä olemuksellaan lusikallisen purskautumisen - eli äidin sanoilla "jarruraidan" kalsareihin. Ja ei muuta kuin lievällä ylinopeudella kotiin testaamaan uutta kilkutinta :)
MUTTA MUTTA vanhuus ei tule yksin: nyt vasta 4 tunnin uurastuksen jälkeen sain vihdoin laitteen toimimaan! Jos olisin edelleen se viriili parkettien partaveitsi (kuten vielä vuosituhannen alussa) niin laite olisi ollut jo testattuna ja dokumentoituna täällä ennen perhelounasta klo 19:00 (postista poistuin klo 18:55) - nyt siihen palaan vasta huomenna, koska vanhalle tuli pieniä (ja suuria) esteitä eteen alkaen Elisan multiSIM:in toimimattomuudesta ja vanhuudesta johtuvista muistikatkoista (esim. miten luetaan manuaaleja). Joka tapauksessa nyt toimii kuin Buick (tai VR:n vessa yöjunassa Rovaniemelle kesäkuun alussa) :) Ja HSDPA mukaanlukien!
Eli huomenna lisää aiheesta...
2 kommenttia:
No kerro nyt vielä mistä tuon tilasit. Nimim. kiinnostunut
http://cgi.ebay.co.uk/UNLOCKED-HUAWEI-E585-3G-HSDPA-MIFI-WIFI-MODEM-MOBILE-E5-/290507977906?pt=UK_Computing_Networking_SM&hash=item43a39ff4b2
Lähetä kommentti